Banja-raportti: Mytninskie ja Jamskie bani

Venäläiset kaupungit tarjoavat asukkailleen perinteisesti yleisiä saunoja, tai venäläisittäin banjoja. Banjassa on tapana pitää saunahattua ja vihta saattaa olla tehty tammen lehdistä, mutta vaikutus on kuitenkin sama - banjasta lähtee rentoutuneena ja puhdistuneena.

Mytninskie bani

Aiemmin tänä syksynä vierailimme Mytninskie banissa. Banja sijaitsee Mytninskaja ulitsalla, Nevski prospektin poikkikadulla Ploštšad Vosstanijalta koilliseen. Yleinen miesten osasto löytyy kellarista, pukutilan tiskillä kirjaudutaan sisään ja vaatteet jätetään avoimiin naulakoihin. Pukutilasta pääsee pesutilaan, jossa on suihkuja, kraanoja, ämpäreitä lavitsoilla, sekä pieni allas. Altaassa on lämmintä vettä, jota kohisee siihen jatkuvasti kourua pitkin kuin kylpylässä ikään.

Löylyhuone on suuri ja lauteiden alla häärii erillinen saunanlämmittäjä, joka vastaa myös löylynheitosta. Tunnelma on miellyttävä ja löylyt erittäin hyvät. 

Pukutilan kulmassa on baari, jonne voi löylyjen välissä istahtaa tuopilliselle. Päädyimme tietysti keskustelemaan baarimikon kanssa maailmanpoliittisesta tilanteesta, mutta ihan hyvässä hengessä. Hän kertoi reissanneensa aiemmin paljon Pietarin ja Helsingin väliä ja joku sukulainenkin kuulemma Helsingissä asuu.

Vierailu Mytninskie banissa maksaa 180 ruplaa (kolmisen euroa) tunnilta, mutta hinta määräytyy kokonaisajan perusteella mututuntumalla, mikä tuntui mukavalta järjestelyltä. Hinta maksetaan lähtiessä pukutilan tiskille.

Mytninskie bani, ul. Mytninskaja 17-19 

http://www.mybanya.spb.ru /

Kuvat:  http://www.bani.spb.ru/mitninskie-bani.html

Jamskie bani

Jamskie bani puolestaan sijaitsee Ploštšad Vosstanijalta lounaaseen ulitsa Dostojevskogolla. Tämä banja tunnetaan siitä, että siellä ovat saunoneet itse Dostojevski, Lenin sekä Musorgski.

Jamskie banin yleinen miesten osasto löytyy kolmannesta kerroksesta. Käynti maksetaan heti pukutilan tiskille, 280 ruplaa (viitisen euroa) ja aikaa kaksi tuntia. Pukutilassa on peltiset kaapit, mutta arvotavarat voi jättää tiskin taakse lokerikkoon. Pesutilan varusteluun kuuluu suihkut, ämpärit ja pieni kylmävesiallas. Löylyhuone on suuri, jaettu kahteen lauderakennelmaan, ja löylyä käy heittämässä aina joku saunojista.

Jamskie banin reissu oli Mytninskie bania hämmentävämpi. Osuimme paikalle juuri kun kiukaan tulta yritettiin saada uudestaan syttymään, löylyhuoneen ovi oli selällään, ikkuna auki ja lämpötila alhainen. Lähes samantien käteen törkättiin saavi ja käskettiin hakemaan vettä, sitten pitämään ovea auki ja lopuksi odottamaan muutama minuutti, että sauna lämpiää. Siinä me kaksi suomalaista sitten seisoimme ihmettelemässä menoa.

Sauna lämpeni kuitenkin nopeasti ja pääsimme löylyihin, minkä jälkeen maistui tietenkin olut. Meidät ohjattiin ensimmäisen kerroksen baariin. Istuimme pyyhkeet päällä pöytään, ikkunasta näkyi kadulle. Baariin alkoi virrata porukkaa, pukeutuneena, ja lähtiessämme takaisin löylyyn vastaan tuli ensin mummoja montut auki ja sitten tirskuva tarjoilijatar. Ilmeisesti täällä ei ole tapana käydä löylyjen lomassa tuopilla, ainakaan pelkissä pyyhkeissä. Ja perhana, suomalaisethan käy saunakaljalla vaikka alasti, jos siltä tuntuu!

Jamskie bani: ulitsa Dostojevskogo 9

http://www.yamskie.ru/

Kuvat samoilta sivuilta.

Mytninskie vei voiton

Näistä kahdesta selvästi parempi oli Mytninskie. Miljöö oli mukavampi, löylyhuone parempi, allas ehdoton plussa ja baari suoraan pukutiloissa. Mytninskie voittaa Jamskien joka alueella. Kumpaakaan ei kuitenkaan voi olla suosittelematta, molemmat tekevät tehtävänsä ja kummastakin lähtee hyvillä mielin. 

Byrokratian kootut ja jämähtäminen Suomeen

Yksi vaihtarielämän parhaimmista seikkailuradoista löytyy ehdottomasti byrokratian viidakosta. Kolme huikeinta rattaissa heittelehtimistä ovat tähän mennessä olleet opiskelijamatkakortin hankkiminen, pesulalaskujen maksaminen sekä uuden viisumin tilaaminen.

Matkakortti

Opiskelijat voivat hankkia Pietarin julkiseen liikenteeseen elektronisen matkakortin, jolla liikkumisen hinta putoaa noin kolmannekseen tavallisesta. Kortin hinta on 400 ruplaa (n. 8 euroa) ja voimassaolo maksaa 700 ruplaa (n.14 euroa) kuukaudessa. Ilman korttia yksittäinen matka bussilla, ratikalla tai trollikalla maksaa 25 ruplaa (n. 50snt) tai metrolla 28 ruplaa.

Koomisinta kyseisessä kortissa on kuitenkin se, että tässä viiden miljoonan asukkaan kaupungissa on vain yksi paikka mistä sen voi hakea. Aleksanteri Nevskin metroaseman takana on toimisto, jonka ovelle muodostui joka päivä satojen metrien pituinen jono ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Kävin viitisen kertaa kääntymässä asemalla ympäri, sillä en jaksanut jäädä jonottamaan. Eräs vaihtarikaveri oli jonottanut 3 tuntia, mutta sai ovelle päästyään kuulla, että toimisto menee siltä päivältä kiinni.

Aikaisin eräänä sateisena aamuna, kun emme olleet löytäneet luentoamme, menin matkakorttitoimistolle ja huomasin ilokseni, ettei siellä ollut vasta kuin lyhyt jono. Ensin otettiin kuva ja tulostin surrasi ulos maksukuitin. Sen kanssa oli mentävä muutaman sadan metrin päähän pankkiin maksamaan se 400 ruplan korttimaksu automaattiin, tiskille kun eivät ottaneet vastaan. Automaateille oli tietysti uusi jono ja pankissa päällä lievä kaaos. Maksutositteen kanssa piti painella sitten takaisin toimistoon ja jonottaa vielä kolmannen kerran tiskille, josta tämän maagisen kortin vihdoin sai. 

Kortissa on kuva jostakin satunnaisesta Windows 95 -työpöydästä ja kortin takana komeilee opiskelijan pärstä. Iho näyttää keltaiselta, silmät turvonneilta ja sateen kastelemat hiukset kruunaavat kokonaisuuden, ei ihme että jokainen repesi saatuaan korttinsa käteen.

Pesula

Asuntolassamme toimii pesula, jonka käyttäminen maksaa 80 ruplaa (n. 1,60e), Pesulassa on oma mummo, jolle likapyykki viedään, laitetaan nimi paperiin ja haetaan pyykit mummon ilmoittamana ajankohtana pestyinä pois. Pyykinpesua ei kuitenkaan makseta pesulassa, vaan puhtaiden vaatteiden mukana tulee lasku. Maksamattomia laskuja saa kertyä korkeintaan kolme.

Laskujen kanssa on mentävä toiseen asuntolaan, jossa on toimisto. Kyseisessä asuntolassa on eteisessä puomit, joten ensin on pelattava dokumenttipeliä paikallisen vahtimummon kanssa, jotta hän voi kirjoittaa tiedot koneelle ja aktivoida kertakäyttöisen kulkukortin porttia varten.

Toimistossa laskut kirjataan ylös, mutta niitä ei edelleenkään voi maksaa. Sen sijaan sieltä saa lopullisen laskun, jonka voi maksaa automaatilla tai pankissa - tai kolmannessa asuntolassa! Lisähämmennykseksi pesulamummo oli jostain syystä päivännyt yhden laskun toukokuulle, jolloin en edes asunut Pietarissa. Siinä oli sitten tiuskivan virkailijan edessä päätettävä, milloin olin oikein pesulassa käynyt.

Viisumi

Pietarin yliopiston möhlittyä helsinkiläisvaihtareiden papereiden kanssa kesällä saimme hätäratkaisuna nopealla aikataululla kolmen kuukauden yksikertaviisumit, joita ei voi pidentää. Siksi meidän on nyt syksyllä käytävä Suomessa hakemassa uudella viisumikutsulla kolmen kuukauden yksikertaviisumit, jotka on mahdollista pidentää vaihdon loppuajaksi ja laajentaa monikertaviisumiksi.

Matkustin Helsinkiin torstaina 23.10. ja painelin seuraavana aamuna dokumenttien kanssa viisumikeskukseen. Siellä pyydettiin vielä hiv-todistusta, sillä haen viisumia yli kolmeksi kuukaudeksi ja annoin saman todistuksen, jota käytin elokuussa. Todistus oli viime maaliskuulta, jolloin tarvitsin sitä vaihtohakemukseen.

Todistus ei kuitenkaan kelvannut, sillä sen tulee olla alle kolme kuukautta vanha. Miten maaliskuinen todistus kelpasi sitten elokuussa? Virkailija ihmetteli tätä hetken, kunnes ilmoitti, että elokuussa minulla oli iso valkoinen viisumikutsu, mutta nyt minulla on pieni ruskea ja siksi sama todistus ei kelpaa. Selvä.

Ei muuta kuin maanantaina soitto YTHS:lle ja labraan. Todistus tuli onneksi parissa päivässä ja sain viisumihakemuksen vetämään. Välissä on kuitenkin pari venäläistä juhlapäivää, jolloin viisumikeskus on kiinni, joten reilun viikon mittaiseksi kaavailemani Suomen-vierailu venähtääkin lähes kolmen viikon pituiseksi.

Koti Pietarissa, mies Helsingissä ja rajan yli ei pääse. Tämä on uusi tunne - olen jumissa Suomessa!

Evakuointihälytys pelasti puuduttavalta luennolta ym. kohellusta

Arki Pietarissa on vähitellen alkanut sujua ja luennot löytyä. Lokakuun ensimmäisenä oli luvassa kahden uuden kurssin, stilistiikan ja venäläisen kirjallisuuskritiikin historian, ensimmäiset luennot sekä illalla vaihtareille tarkoitettu tutustumiskierros yliopiston historiaan.

Stilistiikan luento oli kuitenkin opettajan vuoksi pettymys. Harmaan pehkonsa ja kultaisten lasiensa välistä vilkuillen tämä rouva opetti suoraan paperista lukien, mumisten ja änkyttäen, sekä välillä rivien yli hyppien ja aloittaen taas lauseensa alusta. Jotkut alkoivat jo nukahdella ja itsekin olin välillä muissa maisemissa. Salin seinällä oleva kello tikitti tuskallisen hitaasti. Tunnin kohdalla tämän pedagogisen suon tarpomisen keskeytti hiljainen, toistuva kuulutus, joka ilmoitti sattuneesta poikkeuksellisesta tapahtumasta ja sen vuoksi suoritettavasta rakennuksen evakuoinnista.

Opiskelijat havahtuivat ja alkoivat nauraa, opettajakin keskeytti muminansa ja totesi kepeästi, että kai tästä täytyy sitten lähteä ulos. Käytävillä ja aulassa oli kuitenkin aivan arkinen kuhina, ketään ei kiinnostanut tuo hiljainen evakuointikuulutus eikä missään ollut tulipaloa - pelastuimme kuitenkin puoli tuntia etuajassa tuolta äärimmäisen tylsältä luennolta!

Seuraavana päivänä meillä ei enää käynyt yhtä hyvä tuuri. Venäläisen muinaiskirjallisuuden opettajaa oli sijaistamassa suorastaan koominen naishahmo, joka luki koko luennon monotonisesti läppäriltä. Tällä kertaa yliopiston hälytyskellot eivät soineet. Lingvistiikan opettajat puolestaan ovat tähän mennessä opettaneet eläväisesti ja selvästi artikuloiden, mikä varmasti korreloi heidän koulutushaaransa kanssa.

Pähkinänsärkijä puutarhassa ja Jevgeni Onegin juhlasalissa 

Yliopiston tutustumiskierroksella saimme kuulla opinahjomme historiasta. Pitkä punainen päärakennus on alunperin rakennettu hallintorakennukseksi, 12 kollegion rakennukseksi, jonka 12 toisiinsa kytkettyä osaa rakennettiin vuosina 1722-1742 kymmentä kollegiota sekä senaattia ja synodia varten. Vuonna 1804 tiloihin tuli pedagoginen koulu ja 1835 Pietarin yliopisto.

Pietarin yliopistossa työskentelivät myös itse Mendelejev ja M. V. Lomonosov, sekä kuulemma syntyi silloisen rehtorin pojanpoika, runoilija Aleksandr Blok. Blokin synnyinrakennuksessa, nk. Rehtorin sivurakennuksessa, oli myöhemmin myös Vladimir Putinin työhuone.

Kävimme kierroksella myös yliopiston puutarhassa, jonka hieman rehevöityneiltä käytäviltä energinen oppaamme poimi Mantšurianpähkinöitä ja särki niitä löytämällään tiilenpalalla maistiaisiksi. Kyllähän ne ihan hyvältä maistui, joten jos joku päivä loppuu rahat, niin tietää ainakin mistä hakea ilmaista ruokaa.

«SPB Panoramic view on Twelve Colleges by Atkinson 1805-1807» участника English: John Augustus Atkinson (1775-ca. 1833) - first ver.

Päärakennus sisäpihan puolelta, toinen puoli on paketissa

Illan yllätysnumero oli kuitenkin oppaamme vinkkaama kansainvälisen musiikin päivän ilmaiskonsertti päärakennuksen juhlasalissa. Pietarin yliopiston orkesteri ja kuoro esittivät yhdessä klassisen musiikin klassikoita ja konsertti oli erittäin klassnyj, suorastaan fantastinen. Repertuaariin kuului mm. Tšaikovskia ja erityisen vaikutuksen meihin suomalaisiin teki upeasti esitetty Jean Sibeliuksen Finlandia.

Tässä soi, raikaa ja kaikuu 

kauniisti Finlandia

Sisäpihoilla suhisee

Palattuamme asuntolalle iltamyöhään meitä odotti vielä länsimaisen nykyihmisen suurin katastrofi - netti ei toiminut. Olimme unohtaneet maksaa alkavan kuun liittymämaksun, mikä onnistuu tietysti vain yhden pankin maksuautomaatilla. Lähin luukku löytyi kännykällä puolen kilometrin päästä ja lähdimme vielä takaisin yönselkään. Ensin oli nostettava bankomaatista käteistä, sitten rikottava suuret setelit kaupassa ja lopulta suunnattava valtavien lähiökolossien pimeän sisäpihalabyrintin läpi kohti pistettä googlemapsin kartalla. Löysimme hetken seikkailun jälkeen oikean talon, mutta emme oikeaa rappua. Samaa rakennuskompleksia kiersi taksikuski etsimässä asiakastaan, mutta emme voineet kuin toivottaa toisillemme onnea etsintään. Jos jossakin ei tunnu olevan järjestystä, niin näissä sokkeloisissa kortteleissa - ne ovat sellaisia pieniä tosielämän pulmapelejä.

Automaatti löytyi lopulta joltakin satunnaiselta ulkoseinältä ja saimme liittymän maksettua. Toivottavasti taksikuskikin löysi asiakkaansa.

Kolmas vaihtoviikko - luentojahti alkaa tuottaa tulosta

Maanantaina 15.9. oli vihdoin vaihtojakson "ensimmäinen koulupäivä". Kaksi viikkoa oli kulunut lähinnä yleisen hengailutieteen johdannon sekä toimistosuunnistuksen kenttäkurssin parissa, mutta nyt kansainvälisen osaston koordinaattori oli saanut laitokselta vastauksia ja löytänyt meille oikeitakin kursseja. Ensimmäisenä luvassa oli venäläisen nykykirjallisuuden luento klo 10:40-12:10 salissa 188, jonka ikkuinoista aukeaa maisema Nevan yli kohti keskustaa.

Saapuessamme paikalle iloinen rouva luennoi täydelle salille jostakin ikkunan eteen asetetun pöytänsä takaa. Aurinko paistoi idästä suoraan päin näköä, vain Amiraliteetin rakennuksesta sai kunnolla selvää. Yliopiston rantakadun liikenne jylisi ajoittain puheen päälle ja kaiken lisäksi yliopisto on remontissa, joten myös sirkkelin särinä kuuluu luentojen äänimaailmaan. Opettaja vaikutti jostain kumman syystä taustoittavan venäläisen nykykirjallisuuden olemusta folkloristiikalla, joten kysyin vierustoverilta, onko tämä varmasti luento, jolla luulemme olevamme. Eipä ollut, heti alkuun saldona siis 10 minuuttia väärää luentoa.

Päätimme poistua salista ja opettaja kysyi, minne lähdemme. Kerroimme tilanteemme ja jätimme salin naurun ja puheensorinan säestämänä nauraen itsekin tapahtuneelle. Emme kuitenkaan löytäneet luentoamme edes aulan suurista, käsin kaunolla kirjoitetuista lukujärjestyksistä, sen sijaan neuvoimme jonkun yhtä eksyneen, mutta sattumalta folkoristiikan luentoa etsineen venäläisopiskelijan saliin 188.

Iltapäivällä tehtävänä oli etsiä muinaisvenäläisen kirjallisuuden luento. Senkin piti olla salissa 188, mutta toisaalta ulkomaalaisten lukujärjestykseen oli merkitty sama luento samaan kellonaikaan yliopiston elokuvateatteriin viereiseen rakennukseen. Teatteri on käytännössä auditorio, sillä mitään valkokangasta sieltä ei löydy. Istuimme tyhjässä teatterissa epävarmoina tulevasta, kunnes saliin alkoi virrata hämmentyneen näköisiä kiinalaisia. Mietimme kuitenkin, voisiko salissa 188 silti olla sama luento venäläisille. Viisi minuuttia ennen luennon alkua päätimme singahtaa tarkistamaan asian ja päädyimme kuin päädyimmekin venäläisten luennolle, jolle mieluummin halusimme osallistua. Ryhmä oli sama kuin aamuisella folkloristiikan luennolla ja vaikuttaa siltä, että meidät tunnetaan heidän keskuudessaan nyt "niinä eksyneinä suomalaisina".

Myöhemmin selvisi, että maanantai-aamuna etsimämme nykykirjallisuuden kurssi, samoin kuin puolet muistakin kursseista, alkaa vasta 1. lokakuuta eli koko luentoa ei edes ollut missään. Kolmannen viikon jälkeen lukujärjestys on vihdoin kasassa, mutta sisältää vielä hetken aikaa vapaapäiviä. Nykykirjallisuuden ja muinaisvenäläisen kirjallisuuden lisäksi syksyn ohjelmassa on venäläistä kirjallisuutta 1800-luvun alkupuolelta, kirjallisuuskritiikkiä, stilistiikkaa ja psykolingvistiikkaa.

Luentojahdin tärkein opetus on kuitenkin ollut, että tässä maassa ei kannata liian aikasin stressata mistään, mutta mikään ei myöskään ole valmiiksi pureksittua. Asiat järjestyvät kyllä omalla painollaan, kunhan niitä laittaa tarpeeksi voimakkaasti itse liikkeelle. Pikkuhiljaa arki alkaa muistuttaa jo opiskelua ja viikonloppuna on hyvä rentoutua vaikkapa elävän musiikin parissa, kuten lauantain 20.9. Suomalaisessa tusovkassa Fish Fabriquessa.

Yliopiston päärakennuksen katos. Jep, rakennus on pitkä...

Iisakin kirkko näkyy myös yliopiston sisäpihalle, 

onhan sillä korkeutta jopa 101,5 metriä.

Päärakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee 

Maxim Gorkin mukaan nimetty tieteellinen kirjasto.

Kiitoksia Tusovka ry:lle huikeasta menosta!

Oliko Lenin sieni? Etnofestareilla Kurjohin-keskuksessa

Perjantaina ja lauantaina 12.-13. syyskuuta 2014 Kurjohin-keskuksessa Vasilin saaren Sredni Prospektilla järjestettiin seitsemännet etnisen musiikin Etnomehanika-festivaalit. Lippu perjantaille maksoi keskustassa sijaitsevassa musiikkikaupassa 300 ruplaa (noin 6 euroa).

Kurjohin-keskus on nimetty kuuluisan venäläisen kulttuurivaikuttajan, Sergei Kurjohinin (1954-1996), mukaan. Hän oli rock- ja jazzmuusikko, joka tuli tunnetuksi kokeellisesta musiikistaan sekä Akvarium- ja Pop-mehanika -yhtyeistä. Kurjohin loi myös uraa elokuva-alalla sekä oli aktiivisesti mukana kansallisbolševistisen puolueen toiminnassa. Kurjohinilla oli myös kummallinen teoria siitä, että Lenin oli sieni. Hänen mukaansa jos ihminen syö lapsuudesta asti kärpässieniä, valtaa kärpässienessä oleva voimakkaampi persoona vähitellen ihmisen, sillä ihmiseen mahtuu vain yksi persoona. Lokakuun vallankumouksen toteuttaneet ihmiset olivat hänen mukaansa syöneet pitkän aikaa sieniä ja muuttuneet siten itsekin sieniksi, etupäässä Lenin. Kurjohinilla oli myös muita todisteita Leninin sieneydestä, kuten että Lenin väärinpäin, eli ninel, olisi ranskalainen sieniruoka.

Kurjohinin kuuluisa sienihaastattelu löytyy täältä. 

Etnomehanika

Pop-mehanikan hengessä nimetty Etnomehanika oli ainakin perjantain osalta huikea festivaali, vaikka vaikuttikin hieman pienen budjetin tapahtumalta. Tunnelmaltaan Helsingin Kulttuuritaloa muistuttavassa keskuksessa oli erittäin miellyttävä ilmapiiri. Vieraita ei ollut paljon, mutta naurua senkin edestä. Olutkärryjen ja kahvion henkilökunta heitti rennosti läppää ja konserttisalin puolella ihmiset tanssivat täydestä sydämestä.

Lavalla oli pääosin venäläisiä kansanmusiikkiyhtyeitä, mutta mahtuipa iltaan yksi sveitsiläinenkin trio. Kaksi artistia oli kuitenkin ylitse muiden - shamanistista folkrokkia esittänyt Rada i ternovnik sekä illan kohokohdaksi noussut folkralliryhmä Otava Ё.

Rada i ternovnik yhdisteli musiikissaan rokkia ja metallia kansanmusiikkiin viululla, sellolla ja korkeallekin nousevalla naisvokaalilla höystettynä. Nightwishista ei silti ollut kyse, vaan musiikki sukelsi jonnekin shamanistiikan syövereihin ja sai yleisön tanssimaan kuin transsissa. 

Otava Ё puolestaan räjäytti koko salin vauhdikkailla folkrimpsuillaan. Valkoisissa hihattomissa ja mustissa karvalakeissa esiintynyt hassunhauska poppoo oli tehnyt omat versionsa myös latvialaisesta kansanlaulusta Tumša, tumša tā eglīte sekä suomalaisesta Ievan polkasta, jolle he laskivatkin alkutahdit selvällä suomen kielellä "yksi, kaksi, kolme, neljä".

Jälleen on pakko nostaa esiin pari kulttuurieroa. Suomen anniskelulainsäädännön jäljet näkyivät meissä niin, että tuoppien kanssa saliin tai keskuksen muihin tiloihin mennessämme tunsimme jo niskassamme portsarin huutavan, että juomien kanssa on käännyttävä takaisin. Huutoa ei kuitenkaan kuulunut, vaan tiloissa sai liikkua olusenkin kanssa aivan rauhassa. Kukaan ei myöskään pelännyt, että olutkärryt aiheuttavat lapsissa orastavaa alkoholismia - festivaali oli täysin perhetapahtuma ja lavan edessä ehkä kaikkein vapautuneimmin tanssivatkin juuri lapset. Otava Ё -yhtyeen laulaja vitsailikin välispiikissään, että tänä iltana tulee monessa perheessä olemaan vaikeaa saada nämä innostuneet lapset nukkumaan, vanhemmilla sen sijaan on nukahtamiseen omat apuvälineensä. 

Festivaalista uutisoi lauantaina myös topspb.tv.

Pietarin valot ja valkeneva sunnuntai-aamu

Lauantai-iltapäivän reissu Nevskin alkupäässä sijaitsevaan käännöstoimistoon niin sanotusti venähti. Englannista venäjään käännetyt lääkärintodistuksemme oli työstetty ammattitaidolla, palvelu oli nopeaa ja hämmennystä herätti vain joka vierailulla toimiston aulassa hengaileva satunnainen porukka, joka ei vaikuttanut tekevän siellä mitään. Paperiasioiden jälkeen jäimme vailla tarkempia suunnitelmia Nevskille etsimään antikahvilaa - konseptia, jossa maksetaan ajasta, eikä ostoksista. Antikahviloita on Pietarissa lukuisia.

Hipsterikaupunki ilman hipstereitä

Tutkaillessamme käännöstoimiston rapussa karttaa jostain ilmestyi mies ja tarjosi apua. Kerroimme etsivämme lähistöltä antikahvilaa, johon hän yllättäen vastasi "se on täällä, hissillä neljänteen ja portaat ylös". Hämmentyneinä seurasimme ohjeta ja löysimme neljännestä kerroksesta oven, jonka takana oli eteinen täynnä kenkiä ja portaat. Jätimme kengät ja nousimme portaita vasta laitettuun, viihtyisään kahvilaan, jossa oli kattoterassi, sohvia, ja lautapelejä. Verholla eristetyssä huoneessa joku pelasi FIFA:a valtavalla taulutelevisiolla, toisessa vietettiin synttäreitä. Tiskin takana hääräsi meitä rapussa neuvonut mies ja kutsui peremmälle.

Tunnelma oli kotoisa, kattoterassilta aukesi upeat maisemat Nevskille. Tutustuimme korttipeliin nimeltä Evoluutio, jossa pitää kehittää eläimiä, syödä kaverin eläimiä ja pitää omat hengissä. Hintaa hengailulla on 2 ruplaa (noin neljä senttiä) minuutilta. Kahvilassa vierähtikin huomaamatta kaksi tuntia, mutta 240 ruplan (muutaman euron) lasku oli siitä kaikkea muuta, kuin liikaa.

Nevski Prospekt. FD Antikafe, jonka 

yhteydessä myös hostelli, Nevski Prospekt 11.

Ruokapaikka valikoitui ravintolan keittiöstä kantautuneen tuoksun houkuttelemana ja oli jälleen loistava löytö. Nevskillä sijaitsevassa ravintola Bibliotekassa on alakerrassa kahvila, toisessa kerroksessa ravintola ja kolmannessa kerroksessa baari ja kirjakauppa. Tunnelma on urbaani, nuorekas ja sofistikoitunut. Viitisensataa ruplaa (noin kympin) maksanut burgeriannos oli erinomainen, vaikkakin vähän jäähtynyt. Suuresta asiakasmäärästä huolimatta palvelu oli nopeaa ja positiivista.

Kolmannen kerroksen kirjakaupasta tarttui mukaan taas lisää yhteiskuntateoriaa. Taloudellisen korkeakoulun politiikan teorian ja poliittisen analyysin professorin Gleb Musihinin teos Очерки теории идеологий, eli Ideologioiden teorian kuvauksia vuodelta 2013 käsittelee liberalismia, konservatismia ja sosialismia sekä ideologioita mm. vallan, historian, kulttuurin ja talouden alueilla. Kirjaostosten jälkeen jäimme Bibliotekaan fiilistelemään vielä tuopillisella suodattamatonta Amber-Weiss-olutta.

Lokoisa antikahvila, trendikäs Biblioteka sekä Nevskin värivalot muodostavat hyvin hipsterimäisen eurooppalaisen suurkaupunkitunnelman, mutta ainuttakaan hipsteriä en kaupungissa ole vielä havainnut. Ihmisten pukeutuminen vaihtelee arkisesta pukuihin ja jakkuihin, ilman sen suurempia tyylillisiä julistuksia. Pietarin keskustassa yhdistyy viihtyisällä tavalla nuorekas suurkaupunkielämä ja historiallinen, kulturelli miljöö tarjoten mahdollisuuden rentoon oleiluun ja ajankulun unohtamiseen.

Ravintola Biblioteka, Nevski Prospekt 20.

Yö-Nevski ja kellareiden kutsu

Bibliotekasta jatkoimme Nevskiä pitkin tallustellen kohti Fish Fabrique -nimistä baaria. Kauniisti valaistulla pääkadulla liikkui paljon ihmisiä ja joka kadunkulmassa oli katusoittajia tai performanssitaiteilijota keräämässä yleisöä ympärilleen. Vastaan tuli myös kirjakauppa Книжная лавка писателей, jossa harkitsin Zahar Prilepinin nykykirjailijoiden novelleista koostaman kokoelman ostamista, mutta poistuin Finanssiyliopiston yleisen politologian dosentin, Viktor Zavjalovin, teoksen Особенности политических процессов в современной России: цивилизационный контекст, eli Nyky-Venäjän poliittisten prosessien erikoisuuksia: sivilisaation konteksti, sekä eurasianismistaan kuulun professorin, Aleksander Duginin, tuoreen 500-sivuisen Геополитика России, eli Venäjän geopolitiikka -kirjan kanssa. Rahaa paloi tonni, eli noin kaksikymmentä euroa ja päätimme, ettei tänään enää poiketa kirjakauppoihin. 

Fish Fabrique on ug-henkinen sisäpihan kellariklubi Ligovski Prospektilla. Istuimme hämyisään saliin, jossa DJ soitti värivalojen välkkeessä monimutkaista konemusiikkia suoraan vinyyleiltä ja pöytäfutis oli kovassa käytössä. Rakenneltuaan settinsä loppuun DJ antoi tilaa rastapäiselle tytölle, joka vei tunnelman reggaepainotteisempaan suuntaan ja meidätkin kutsuttiin pelaamaan pöytäfutista. Hyvien matsien ja parien oluiden jälkeen päätimme lähteä etsimään Gribojedov-nimistä klubia.

Gribojedov on omassa rakennuksessaan Voronezhskaja ulitsalla sijaitseva klubi, jonka kellarissa oli tarjolla R'n'B:tä ja yläkerrassa housea. Kellarissa ei paljoa volyymissä säästelty, bassolinjat möyrivät niin, että tuopit pomppivat ja henki salpautui. Yläkerran housepuolella oli helpompaa hengittää ja myös keittiö auki.

Pietarin yössä tuli havaittua taas eräs perustavanlaatuinen ero kotimaiseen yöelämään verrattuna. Kun oluen myynnillä ei ole aikarajaa, ei ihmisillä ole niin kiire juoda, ja kun monessa paikassa on yölläkin keittiö auki, on viihteilyn lomassa helppo syödä kunnolla. Viideltä aamuyöllä jonotimme mäkkärin yöluukulle täysin ilman huutoa ja örveltämistä. Toki Venäjälläkin osataan ottaa kuppia ja uhota, mutta Nevskin valkenevassa sunnuntai-aamussa jokin oli toisin. Ympärillä ei vallinnut rajoitusten, vaan mahdollisuuksien ilmapiiri.

Aamupala-hampurilaiset syötiin Amiraliteetin edessä Nevan rannalla ja roskat laitettiin jonkun kaiteeseen ripustamaan suomalaiseen S-marketin muovikassiin. Siltojen laskua emme ehtineet näkemään, mutta maisema oli silti huikea. Aamuinen bussi vei meidät asuntolalle kellon lähestyessä jo seitsemää.

Fish Fabrique, Ligovski Prospekt 53

Fish Fabriquessa luvassa myös suomalainen tusovka

Moika-kanava

Aamupalamaisemat - Neva ja Kunstkamera

Amiraliteetti

Ja bonusta kertyy!

Pietari-Paavalin linnoitus

Talvipalatsi

Kirjakaupoissa käydään jo kolmatta maailmansotaa

Pietarin kirjakaupat vetävät puoleensa, oli painopiste sitten filologiassa, lingvistiikassa tai yhteiskuntatieteissä. Kirjakauppoja löytyy joka lähtöön pienistä kellaripuodeista kellon ympäri avoinna oleviin marketteihin, joihin voi istua vaikka kahville. Ensimmäinen hankintani, venäjän kielen fraasisanakirja, oli vasta lämmittelyä. Äkkiä huomasin päätyväni joka kaupassa politologian hyllylle ja hukkuvani mielenkiintoisten ja ajankohtaisten teosten tulvaan.

Opuksia Venäjän ja maailman kehityksestä löytyy jos jonkinmoista, haasteena onkin erottaa objektiiviset jyvät ideologisista akanoista. Pääviesti on kuitenkin selvä - on olemassa läntinen, eurooppalainen sivilisaatio ja venäläinen, euraasialainen sivilisaatio. Läntinen sivilisaatio perustuu modernille yhteiskunnalle, demokratialle, individualismille ja sen myötä kadotetulle yhteisöllisyydelle, venäläinen puolestaan pohjautuu traditionaaliselle yhteiskunnalle, venäläiselle versiolle demokratiasta, kollektivismille ja vahvalle yhteisöllisyydelle. Läntinen moderni yhteiskunta erkani traditionaalisesta valistuksen, uskonpuhdistuksen ja protestanttisen etiikan myötä.

Sivilisaatioajattelu vaikuttaa olevan selittävä tekijä maailmanpoliittiselle tilanteelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Ukrainassa käydään rajakiistaa kahden sivilisaation välillä, kuin kylmän ja lämpimän ilmamassan synnyttämänä ukonilmana. Läntinen sivilisaatio saa kritiikkiä eurosentrismistä ja kaksoisstandardeista, venäläinen puolestaan toipuu 90-luvusta, jolloin Venäjää vietiin rakenteellisesti osaksi länttä, unohtaen perustavanlaatuinen kulttuurinen ero modernin ja traditionaalisen yhteiskunnan välillä.

Niinpä Venäjän dualistinen historia saa kaavan mukaista jatkoa. Siinä missä vuosisata sitten haettiin vallankumousopit lännestä ja luotiin niistä venäläinen versio, muodostetaan nyky-Venäjällä nyt omaa versiota läntisestä demokratiasta. Jeltsin modernisoi Venäjää lännen kaltaiseksi kuin Pietari I, mutta suunta on kääntynyt jälleen oman tien korostamiseen ja pyhittämiseen. Kilpailu kommunismin ja kapitalismin välillä on vaihtunut kilpailuksi konservatismin ja liberalismin välillä.

Kirjakaupoissa tämä näkyy nimenomaan politologian hyllyllä. Siellä maalataan tuttua kuvaa polviltaan nousseesta Venäjästä ja kohti Moskovaa hiipivästä USA:sta. Mielenkiintoista on, että monessa kannessa on teksti третья мировая - kolmas maailmansota. Myös Ukrainan tapahtumista on julkaistu jo liuta teoksia. Oheisessa kuvassa hieman valikoimaa:

"Jos huomenna on sota", "Syyria, Libya, seuraavaksi Venäjä", "Tuho mielissä - informaatiosota Venäjää vastaan", "Donbassin puolustus. Igor Strelkov ja banderalaisen juntan kauhu", "Stepan Banderan Euromaidan - demokratiasta diktatuuriin", "Venäjä. Krim. Historia", "Ukraina. Kaaos ja vallankumous - dollarin aseet", lukee kansissa. Donbassin puolustuksen takakannessa Slavjanskia kutsutaan uudeksi Stalingradiksi.

Objektiivisten jyvien joukkoon vaikuttaa lukeutuvan venäläisen politologin Sergei Kara-Murzan (s. 1939) teos Россия и запад. Парадигмы цивилизаций, eli Venäjä ja länsi. Sivilisaatioiden paradigmat vuodelta 2011. Kara-Murza ruotii siinä venäläisen ja läntisen sivilisaation eroja tukeutuen mm. filosofeihin ja taloustieteilijöihin, kuten John Lockeen, Max Weberiin, Adam Smithiin ja Friedrich von Hayekiin. Tarkempaa analyysiä tulee myöhemmin, sillä kirjan lukeminen on vielä kesken, tässä vaiheessa teoksen sisällysluettelo puhukoon puolestaan:

Johdanto

Venäjä ja länsi - kaksi sivilisaatiota

Venäläinen ja länsimainen yhteiskunta

Venäläinen ja länsimainen valtio ja valta

Venäläinen ja länsimainen talous

Venäjän ja lännen oikeusjärjestelmien erot

Venäjän ja lännen antropologinen vertailu

Venäjä ja länsi - maailmankatsomusten rakenteellinen vertailu

Kaksi sivilisaatiota - kaksi maailmankuvaa

Ensimmäinen yritys konvergoitua lännen kanssa

Venäjän reformit lännen näkökulmasta

Läntinen ja venäläinen russofobia

Venäjän federaatio ja kylmä sota

Yhteenveto

Käynnissä oleva konflikti on siis ennen kaikkea ideologinen. Jälleen kerran ihmiskunta syö itseään sosiaalisen konstruktion vuoksi. Tässä tapauksessa kyse on keinotekoisesti luodusta sivilisaatioiden konfrontaatiosta, iänikuisen nahistelun jatkamisesta uudella nimellä. Rakentavan keskustelun sijaan etsimällä etsitään eroavaisuuksia, luodaan kuppikuntia ja riidellään aidan paikasta. Sekä nyky-Venäjä, että EU vaikuttavat tulleen murrosikään ja elävän keskellä identiteettikriisiä - mietimme keitä me olemme, mitä me olemme ja kuka liittyy kenenkin posseen.

Kolmannella maailmansodalla leikittely on toki huolestuttavaa, mutta täytyy muistaa, että kyse on vain politologian hyllystä. Muilla hyllyillä myydään yhä kaunokirjallisuutta venäläisistä klassikoista tuoreimpiin ulkomaisiin käännöksiin, oppikirjoja koulusta yliopistoihin ynnä muuta tavallista. Kriisiaika ei ole ainakaan Pietarin kirjakaupoissa saanut tavallista suurempaa roolia, eikä hyllyjen lomassa roiku banderolleja iskulauseineen. Politologian hylly tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista materiaalia venäläisen maailmankatsomuksen tutkimiseen.

Kara-Murzan teos näyttää olevan luettavissa myös sähköisesti osoitteessa: http://www.rulit.net/books/rossiya-i-zapad-paradigmy-civilizacij-read-201947-1.html

Ensiterveiset Pietarista!

Hyvä lukija, luet juuri vastasyntyneen vaihtariblogin ensimmäistä postausta! Olen vuonna 1990 syntynyt neljännen vuoden venäjänopiskelija Helsingin yliopistosta ja vietän lukuvuoden 2014-2015 Pietarin valtiollisessa yliopistossa Venäjällä. Pääaineeni on venäjän kieli ja kirjallisuus, mutta kiinnostukseni kohdistuu yleisesti Venäjään ja Itä-Eurooppaan, sen historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen erityisesti kulttuurin, yhteiskunnan ja politiikan alueilla. Kirjoitan blogissani tämän vuoden mittaisen seikkaluni vaiheista, opiskelusta Pietarissa sekä kaikesta muusta, mitä aiheeseen liittyen täällä tuleekaan vastaan. Nimeän blogini vapaasti venäjännetyn nimeni mukaan kirjoitellen teille, hyvät lukijani, "salanimellä" Pjotr Blokadjev!

Dadahman goes to Russia

Reissun toinen päivä on juuri kääntymässä iltaan. Kapitanskaja ulitsan opiskelija-asuntolan kolmannen kerroksen ikkunasta näkyy naapuritalon ikkunoita korkeuksiin asti, Tampereen yliopistosta saapunut huonetoveri keittää meille juuri teetä ja seinien takaa kuuluu arkisia ääniä - suihkun suhinaa ja saranoiden narinaa. 

Istuin aikaisin edellisenä aamuna, syyskuun ensimmäisenä 2014, kello 6:12 lähtevään Allegro-junaan. Lippu niin aikaiseen junaan maksoi vain vajaat 29 euroa. Varustelekasta ostamani käytetty eteläafrikkalainen sotilasrinkka oli täpötäynnä, mutta kätevä kantaa. Joku on kirjoittanut siihen tussilla nimen Dadahman. Juna oli lähes täpötäynnä ja jouduin heti tositoimiin - vastapäätä istunut newyorkilaisrouva luuli, että Ukrainan kriisin myötä esiin noussut historiallinen termi Novorossija merkitsee jotakin Putinin koko Eurooppaan kohdistuvaa ekspansiivista doktriinia ja pohti, miten pärjää amerikkalaisena Venäjällä. Keskustelimme matkalla Venäjän, Pietarin ja ohimennen myös Viipurin historiasta.

Suomen asemalta suuntasin metroon, jossa tuli ensimmäinen tenkkapoo - jäin rinkastani porttiin jumiin. Oli ostettava uusi 28 ruplan (noin 60 sentin) poletti ja mentävä leveämmästä portista vartijan valvovien silmien alta liukuportaisiin. Vasilinsaarella suunnistin Primorskaja-metroasemalta länteen ja löysin rannan kortteleista uuden kotikatuni, Kapitanskaja ulitsan. Valmistauduin henkisesti opiskelija-asuntolan ovella käsiään levittelevään vahtimummoon, mutta vahdillapa olikin lista josta löytyi nimeni ja pääsin asuntolan toimistotiloihin. Hetkeä myöhemmin paikalle pöllähti niin suomalaisen näköinen kaveri, että sanoin suoraan "moro" - hän oli tuleva kurssi- ja huonetoverini, venäjänopiskelija Miika-Pekka Pietilä Tampereen yliopistosta.

Tuhat allekirjoitusta myöhemmin siirryimme kolmanteen kerrokseen hissillä, joka pitää lähes yhtä kovaa ääntä kuin metro ja löysimme asuntomme. Siinä on kaksi kahden hengen huonetta, eteinen, keittiö, wc ja kylppäri. Kämppä on kulunut ja kulahtanut, mutta ei se muutoin olisi tuntunutkaan venäläiseltä. Heti alkuun huoneemme oven lukko hajosi ja avain jäi lukkopesään. Tapeltuamme tovin lukon kanssa lähdimme asioille ja jätimme lukon huoltomiesten huoleksi. Sillä välin myös hissi oli ehtinyt hajota ja tutustuimme asuntolan portaikon ihmeelliseen maailmaan - reitti portaita pitkin alas kulkee lukuisten ovien, eteisten, askelmien ja porraskäytävän kautta sekä poikkeaa matkalla myös ulkona parvekkeella.

Asuntolaan asetuttuamme suuntasimme yliopistolle Vasilinsaaren toiselle puolelle, Nevan rannalle keskustaa vastapäätä. Bussimatka yliopistolle kestää puolisen tuntia, mutta on kätevämpi kuin metro, sillä kummassakin päässä asemalle on matkaa. Alkoi suunnistus rakennuksesta ja toimistosta toiseen, kuin fuksiaisissa ikään. Joka paikassa tuntui siltä, että saapumistamme odotettiin. Kansainvälisten palvelujen toimiston ovellekin johti tyrmistyttävän pitkä jono aasialaisia opiskelijoita, mutta meidät otettiin jonon ohi vastaan. Saimme kuulla, että seuraavana aamuna kello 11 läheisessä venäjän kielen instituutissa on tasokoe, minkä tulosten perusteella meidät laitetaan ryhmiin. Selvä se, ei muuta kuin syömään ja takaisin asuntolalle. 

Mitä yhteistä on Kelalla ja internet-yhteydellä?

Tasokoe oli tunnin mittainen 100 kielioppitehtävän monivalinta. Joku aasialainen sai huudot siitä, ettei ollut tunnissa ehtinyt tehdä kuin puolet. Meidän papereitamme tarkastaessaan opettaja supisi tyytyväisenä, kumpikin sai 80% oikein. Toimistossa meidät laitettiin tasokkaimpaan ulkomaalaisryhmään ja seuraavana aamuna olisi luvassa kulturologiaa ja venäläistä elokuvaa. Ihan kiva, mutta miten ne liittyvät niihin syventäviin opintoihin, joiden perässä olimme Pietariin tulleet? Eivät mitenkään.

Kansainvälisten palvelujen toimistossa selvisi, että meille on merkitty väärä linja. Pääsisimme kuitenkin ainakin venäläisen kirjallisuuden kursseille, jotka alkavat seuraavana maanantaina 8. syyskuuta. Wohoo, viikko vapaata! Kyllä tästä vielä jotain tulee.

Seuraava tehtävä oli internet-yhteyden avaaminen asuntolaan. Sitä varten piti yliopiston sisäpihalta etsiä rehtorin rakennuksen takaa ovi, josta pääsee internetpalvelujen toimistoon. Ovella oli noin viiden metrin jono, jossa seisoimme tunnin ennen omaa vuoroamme. Jotkut jättivät jonon jo heti kättelyssä. Toimistossa laadittiin kontrahdit ja netistä maksettiin 400 ruplan (noin 8 euron) kuukausimaksu päärakennuksen käytävältä löytyvään automaattiin. Netin kuuluisi olla toiminnassa asuntolassa vartin kuluttua maksusta.

Suoritimme uuden suunnistuksen tavoitteenamme löytää verkkokaapelit läppäreihimme. Etsimme kaapeleita asuntolan lähialueelta löytäen paljon muuta hyödyllistä, mutta emme metriäkään verkkokaapelia. Lopulta meille neuvottiin läheisen elektroniikkakaupan sijainti ja saimme tarvitsemamme.

Mutta netti ei toiminut. Suljimme vikatekijöitä yksi kerrallaan pois pelistä ja syyksi osoittautui rikkinäinen verkkopistoke. Siinä ei ollut kantta ja piuhoja sojotti joka suuntaan. Kaksi näytti kuitenkin olleen joskus kiinni pistokkeen piirilevyssä, joten ruuvasin sen huonetoverin linkkarilla irti ja mietin, miten humanisti selviäisi eteen tulleesta elektroniikkaongelmasta. Pienet piuhat kuului painaa omiin rakosiinsa muovisessa telakassa, mihin sopi erinomaisesti muovinen kortti, joka sattui olemaan Kela-korttini. Kiitos Kela, vihdoinkin toimit niin kuin piti! Netti alkoi toimia!

Tee on nyt juotu ja on aika mennä nukkumaan, sillä huomenna on ilmoitettava venäjän kielen instituutin opettajille, että kiitos mutta ei kiitos ja etsittävä Nevskiltä käännöstoimisto, joka kääntää englanninkieliset lääkärintodistuksemme venäjäksi, englanninkielisiä kun ei hyväksytty. Niillä osoitamme, ettemme tartuta asuntolan asukkaille tuberkuloosia. 

Siellähän se partioi yliopiston sisäpihalla - Pietarin musta koira!

https://www.youtube.com/watch?v=fB6wcI9l5y4

Huoneemme asuntolassa

Keittiö

Maisemat kämpästä