Kevätlukukauden evoluutioprosessi käynnistyi taas hartaalla harhailulla kuvitteellisilta luennoilta väärille kursseille. Lopulta lukujärjestys sai muotonsa neljän kurssin kombinaatiosta - ohjelmassa on 1900-luvun alun kirjallisuutta, venäjän puhekieltä, asiapaperivenäjää ja erittäin mielenkiintoinen kurssi venäläisen filosofian historiasta.
Pääsiäisen ajan vietin Suomessa ja tein havaintoja Suomen itärajasta. Se nimittäin katoaa hiljalleen. Allegrolla matkustaminen kaikkine passiproseduureineen sujuu tässä vaiheessa vaihtoa jo yhtä ohimennen kuin matkaisi päärautatieasemalta Pasilaan. Helsingissä ei odota enää kulttuurishokki, vaan kotoinen ja viihtyisä kaupunki, jonka kaduilla on mukava kuunnella pitkästä aikaa suomen kielen sulosointuja.
Jo Rautatientorin metroasemalla korviini kantautui jotain tuttua - lähistöllä puhutaan venäjää. Helsinginkadulla kävellessäni huomaan keikkajulisteiden seassa Boris Grebenštšikovin БГ-julisteen. Eräänä iltana baarin ovella takanani puhutaan venäjää ja sisällä kulmapöydästä kuuluu iloinen venäläisnaisten puheensorina. Toinen kapakka on täynnä vaihtareita ja tunnelma on kansainvälinen kuin Kapitanskajan vaihtareiden kantiksessa Killfish Barissa Pietarissa. Jotkut keskustelevat, mikä on kippis tšekiksi ja venäjäksi. Lompakossa on sekaisin ruplia ja euroja. Yhtenä päivänä kävellessäni Hakaniemessä näen Töölönlahden yli RŽD:n junan.
Pääsiäisreissu Suomeen hupentui Kansallisteatterin pienessä salissa esitettyyn Maksim Gorkin Pohjalla-näytelmään. Sen filosofis-psykologis-realistinen sisältö tuotiin paikoin psykedeelisinkin tehostein yleisön nautittavaksi sekoittaen esityksessä perivenäläistä elämänmenoa, suomalaista puheenpartta ja venäjänkielisiä pätkiä.
Paluujunassa Pietariin ei istunut enää syksyn tapaan innosta puhkuva tuore vaihtari, vaan "naapurikaupungissa" opiskeleva, noh, opiskelija. Perillä päivän luentoa sai taas etsiä vain kuullakseen sen olleen peruttu, joten jäi aikaa käppäillä kaupungilla ja vierailla Suomen konsulaatissa - äänestämässä Suomen eduskuntavaaleissa.
Hetkinen. Vaihtuiko kaupunki jossain välissä? Vaihtuiko valtio, valuutta, kieli? Tässä tunnelmassa on sitä jotakin, jotakin eurooppalaista, jotakin pohjoiseurooppalaista, jotakin paikallista. Tällaista virinää sitä kaipaisi Suomen ja Venäjän väliseen kanssakäymiseen, ei kriisejä, pakotteita ja hävittäjiä ilmassa.
Suomen konsulaatti Pietarissa
Yksi asia itärajalla on kuitenkin muuttunut toisin ja muistuttaa yhä sen olemassaolosta. Vuoden aikana tullivirkailijat molemmin puolin ovat alkaneet kysellä matkustajilta yhä enemmän ja tarkempia kysymyksiä matkasta ja matkatavaroista. Helsingin suuntaan juttelin hetken lupsakan itäsuomalaisvirkailijan kanssa vaihto-opiskelusta, Pietariin päin tullessa vastailin venäläisvirkailijan kysymyksiin opiskeluni kestosta. Kysyivät jopa, onko minulla dollareita käteisenä.
Viipuri huhtikuisena aamuna Allegrosta nähtynä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti