Luentojahti vaihtui tenttijahtiin

Syyslukukauden päätös oli odottamattoman kova koitos, johon toisaalta saimme myös odottamattoman paljon loivennuksia. Venäläisen systeemin mukaan kurssit kestävät koko lukukauden, lopussa on tentit ja niitä ennen järjestetään pari konsultaatiota, joissa opiskelijat saavat kysyä opettajalta kurssin sisällöstä. Tenttikysymykset kerrotaan kurssin loppupuolella ja jokainen saa niistä tentissä yhden tai kaksi. Opiskelijat nostavat lipun, valmistelevat vastauksen lippunsa kysymykseen ja menevät kukin vuorollaan vastaamaan opettajalle suullisesti. Opettaja esittää vielä lisäkysymyksiä, minkä jälkeen arvostelee suorituksen erityiseen kirjaan, zatšotnaja knigaan. Meille vaihtareille suoritukset merkitään lomakkeeseen, vedomostiin.

Ensimmäisenä meillä oli venäläisen kirjallisuuskritiikin historian tentti 15. tammikuuta. Tiesimme tentin ajan, muttemme paikkaa ja harhailtuamme tiedekunnan pari kertaa lävitse saimme lopulta kuulla, ettemme olleet tienneet aikaakaan. Tentti oli mennyt jo 12. päivä. Päivän tehtäviin kuului myös varmistaa 1800-luvun alkupuolen kirjallisuuden tentin aika ja paikka. Odottaessamme vastauksia kritiikin tentin suhteen törmäsimme sattumalta tämän kurssin pitäneeseen proffaan, mutta vain kuullaksemme, että tentti on muuten parhaillaan menossa. Erittäin vahva alku.

Seuraavana päivänä oli psykolingvistiikan tentti. Myöhään yöhön kestäneen armottoman pänttäämisen jälkeen aamu oli todellakin iltaa viisaampi, opettaja nimittäin salli meidän käyttää muistiinpanoja! Sen lisäksi viisihenkinen ryhmämme sai poistaa kysymyslistasta jokainen yhden epämieluisan kysymyksen, me vaihtarit jopa kaksi. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet kokonaan venäläisen tentin kaavaa, joten tilanne oli pelkkää hämmennystä. Poistuimme tentistä kuitenkin voittajafiiliksellä vitoset vedomostissa.

Sosiolingvistiikan opettaja oli tiukempi, lipuissa oli kaksi kysymystä ja niiden lisäksi jokainen sai vielä pienen analyysitehtävän. Hänen roastistaan selvisimme kuitenkin nelosen arvoisesti. Tässä vaiheessa kansainvälinen osasto, tuo kaikki ongelmat ratkaiseva ihmeiden keidas, ilmoitti onnistuneensa järkkäämään meille uudet tentit ohi menneiden tilalle.

Muinaisvenäläisen kirjallisuuden erittäin mukava opettaja oli kaikkein joustavin. Hän käski valitsemaan listasta mieluisan kysymyksen ja luonnostelemaan vastauksen jo kotona. Jonotimme opettajan luo käytävässä kolme tuntia, mutta se oli kaiken arvoista - hän otti meidät yhtäaikaa vastaan ja vastaukseni Aleksanteri Nevskistä tuotti saldoon toisen vitosen. Päivä ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä edessä oli vihdoin 1800-luvun kirjallisuuden suorittaminen. Seisoimme puoli tuntia meille ilmoitetun salin ovella ihmettelemässä, koskeeko oveen jätetty epämääräinen lappu jonkin keskustelun siirtymisestä pari päivää myöhemmäksi meitä. Lopulta salissa omaa tenttiään pitänyt opettaja soitti proffallemme ja saimme kuulla, että lappu tosiaan oli jätetty meille.

Tämä tentti todellakin oli muodoltaan keskustelu eikä tentti. Proffa otti meidät yhtäaikaa vastaan, esitti kysymyksiä ja keskustelimme jonkin aikaa puškineista ja žukovskeista. Salista lähdimme neloset plakkarissa. 

Tässä kohtaa ankara pänttääminen, lyhyet yöt ja jatkuva tenttikohellus oli jo imenyt meistä mehut. Väsyneinä ja rähjääntyneinä palasimme 1900-luvun alun kirjallisuuden kurssin materiaaleihin. Kurssin kirjallisuuslista oli jäänyt vähimmälle huomiolle ja pudotus romantiikan runokielestä futuristien kokeellisiin kikkailuihin oli kova. Huomasimme myös, että listassa oli vaatimuksena jokin venäläinen oppikirja. Muutaman tunnin unien jälkeen aamukahvilla kyhjöttäessämme päätimme, että parempi jättää tämä kurssi tulevaisuuteen. Tuo hetki oli eräänlainen antikliimaksi. Oli noudatettava Mariengofin neuvoa ja vaihdettava sielujemme alusvaatteet, hetki lepoa oli enemmän kuin tarpeen.

Ympyrä sulkeutui seuraavana päivänä, kun koitti vihdoin viimeinen tentti, tuo kaiken aloittanut venäläisen kirjallisuuden kritiikin historia, vain meitä varten järjestettynä. Proffa piti standardimuotoisen tentin ja saldoon tuli vielä yksi nelonen lisää. 

Koskaan ei tenttien suorittaminen ole tuntunut yhtä rankalta, kuin nyt, mutta seikkailusta selvittiin ehjin nahoin. Tämä vajaan parin viikon tenttisessio oli vuoristorataa äärimmäisen voittajafiiliksen ja äärimmäisen hajoamisen välillä. Kehitimme teorian, jonka mukaan fiilis on läpäistyn tentin jälkeen huipussaan, minkä jälkeen se syöksyy hämmennyksen kautta pohjalukemiin, kun tuntuu että seuraava tentti ei mene läpi tai koko tenttiä ei löydy. Pohjalta se nousee taas hämmennyksen kautta uudestaan huippuunsa, kun tentti onkin täysin erilainen, kuin oli odottanut ja menee kaiken lisäksi hyvin arvosanoin läpi. 

Nyt viikoksi Suomeen huilaamaan, sitten takaisin selvittämään, mikä on kevään ohjelma. Kollegani ja huonetoverini Miikan vaihto tosin päättyy, joten palatessani huoneessa voi olla jo uusi asukas. Lähtökohta kevääseen on kuitenkin aivan eri, sillä koko lukukauden kaari on nyt nähty ja tuttu. Tai ainakin luulen niin.