Kulttuurishokki tuli kuitenkin - vaihdon ja tämän blogin päätös

Vaihtoon lähtijälle sanotaan usein, että "kun palaat, olet ihan eri ihminen". Tiedä häntä, mutta ainakaan Venäjä ei ole enää entisensä, eikä oikeastaan Suomikaan. Ei, Venäjä ei vieläkään ole läpikotaisin tuttu, ei sinne päinkään. Luoteis-Venäjä on nyt tutumpi ja arkisempi, mutta tuntematon jatkuu vielä pitkälle horisontin taakse.

Suomea taas on saanut tarkastella vuoden verran laatikon ulkopuolelta, mikä on jättänyt peruuttamattoman jäljen. Samalla, kun vaihdon aikana itäraja hävisi, niin suomalainen elämänmeno tuli selvemmin esiin. Samalla, kun kulttuurishokille tuli immuunimmaksi, se ei hävinnytkään mihinkään.

Miten joihonkin pieniin asoihin voi tottua vuodessa niin, että niistä pitää lähes opetella pois? Joudun aina muistuttamaan itselleni, että nosta kättä kun pysäytät bussin ja paina stop-nappia kun haluat jäädä pois. Pietarissa bussit pysähtyvät joka pysäkillä.

Hämmennyn monesti iltaisin, kun kaupat ja ravintolat sulkevat ovensa aikaisin. Pietarissa voi mennä shoppailemaan vaikka klo 23 lauantai-iltana ja keittiöissä saatetaan tehdä ruokaa läpi yön.

Toisaalta Helsingin ainoa metrolinja on muuttunut erittäin käteväksi. Liukuportaissa ei tarvitse rullata ikuisuutta ja asemanvälit ovat lyhyitä. Helsinkikin on muuttunut käteväksi, etäisyydet ovat kantakaupungissa lyhyitä.

Kirjakaupassa hinnat lyövät silmille, mutta hyllyt notkuvat kirjoja ainakin suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Kadulla puhutaan suomea, ruotsia, englantia, venäjää, viroa ja liutaa kaukaisempia, Pietarissa kun kuulee lähinnä venäjää.

Vaikka Helsinki tuntuu rytmiltään rajoitetummalta ja Pietariin verrattuna pikkukylältä, kaupunki näyttäytyy nyt erittäin kansainvälisenä, monikulttuurisena ja -kielisenä taskumetropolina pienellä hipsterivivahteella. Helsingissä on potentiaalia, kunhan se osattaisiin vielä käyttää.

Moni paikka Suomessa tuntuu nyt  nostalgiselta, lähes paluulta juurille, vaikka tulihan sitä käytyä Suomessa vaihdon aikanakin. Toki tämä tunne tasoittuu varmasti ajan myötä.

Moni asia tuntuu hölmöläissadulta, kuten Espoon lyhyet metrolaiturit tai kädenvääntö Tampereen ratikasta, mutta suomalainenkaan byrokratia ei yllä venäläisen tasolle koomisuudessa. Sisä- ja ulkopolitiikka ottaa välillä pannuun leikkauslistoineen ja Etyj-kohuineen, mutta ainakin kansa saa sitä, mitä äänesti. Suomessa on potentiaalia, kunhan se osattaisiin vielä käyttää.

Toisin sanottuna vaihto ulkomailla avasi silmiä Suomessa. Se avasi silmiä myös opiskeluiden suhteen, sillä koko laajan Venäjä-kontekstin alaisuudesta löytyi taas pykälän verran enemmän oma alue jostain sieltä venäläisen filosofian, aatehistorian ja identiteettien suunnalta. Alue vaatii tuntemusta, jotta Venäjän kanssa osattaisiin toimia.

Taisinpa siis sittenkin muuttua vaihdossa.

Post scriptum

Paljon jäi vaihdon aikana kirjoittamatta blogiin, sillä tapahtumien vyöry ylitti näppäimistön kapasiteetin. Kirjoittamatta jäi voitonpäivästä Pietarissa ilotulituksineen ja "veteraanimarsseineen", jossa suljetulla Nevskillä kannettiin veteraanien kuvia pitkässä letkassa.

Kirjoittamatta jäi reissusta Moskovaan voitonpäivän alla. Moskovassa, jossa leijuu rahan ja vallan henki sekä jonkinlainen Neuvostoliiton haamu, oli tuolloin valtaisan odotuksen ilmapiiri. Joka kulmaan ja risteykseen pystytettiin voitonpäivän koristeita. 

Moskova, jonka suuriin prospekteihin ja valtavaan metroverkkoon pieni jalankulkija helposti hukkuu, tarjosi mielenkiintoisia kokemuksia mm. pohjoiskorealaisen ravintolan käärmevodkan ja Stalinin hampaassa olevan hotellin maisemien kautta.

Kevätlukukauden tentit ja loppubyrokratiat sujuivat tutulla hallitun kaaoksen kaavalla, jossa asioita pitää potkia voimalla eteenpäin, tai mitään ei tapahdu. Asuntolasta oli samaan aikaan haikeaa ja hyvä lähteä, sillä asunto tuntui leviävän käsiin. Oli pari orastavaa vesivahinkoa, kylpyhuoneissa kun ei ole lattiakaivoa. Sähköt alkoivat reistailla ja hellan kahdesta toimivasta levystä toinen menetti tehonsa.

Kazaniin kaavailtu matka vaihdon lopuksi jäi kaavailuksi, mutta sen sijasta tuli käytyä Tsarskoje selossa ja Kronštadtissa. Viimeisenä iltana oli sopivasti Alyje parusa -niminen koulunsa päättäneiden juhla - ja jälleen ilotulitukset.

Tähän päättyy tämä blogi, mutta pian aloitan uuden teemalla Suomi, Venäjä ja Itä-Eurooppa, kuinkas muutenkaan. Suuri kiitos kaikille lukijoille kiinnostuksesta!

Uusi blogi löytyy osoitteesta http://itarajatapaus.blogspot.fi/.

Näkymä Iisakinkirkon tornista luoteeseen. Etualalla Neva, 

Nevalla sotalaiva lähestyneen voitonpäivän kunniaksi ja laivan 

takana Pietarin valtionyliopiston tutuksi tullut pääkampus.

Jokaöinen siltojen avaaminen keräsi yleisöä Palatsisillalle kesäkuun 

lopussa, sillä nostoa edelsi Alye parusa -juhlan kenraaliharjoitukset.

Vaihtovuoden aikana tuli ostettua vähän "lähdemateriaalia".