Matkata sain Pietarin uudehkolta Laatokan asemalta Venäjän rautateiden uudella Lastotška-junalla, jossa kaikki kiilsi ja kuulutukset tulivat venäjän lisäksi englanniksi oikein brittiaksentilla - kokonaisuus maistui hyvin länsieurooppalaiselta. Matka keski viitisen tuntia ja maisemat Laatokan eteläpuolitse sekä halki Laatokan ja Äänisen välisen kannaksen olivat huikeat - usvaista ja soista havumetsää jota rytmitti sarja suuria jokia.
Laatokan asema Pietarissa
Lastotškan modernia sisäilmettä
Laatokkaan laskeva Volhov-joki, taustalla vesivoimala
Petroskoin juna-asema
Majoitus Petroskoissa oli paikallisessa opiskelija-asuntolassa No1 aivan kaupungin etelälaidalla, Staraja Kukkovkan kaupunginosassa. Asuntola oli neljäs näkemäni Venäjällä ja suvereenisti kaikista huonoimmassa kunnossa. Tie perille oli mutainen ja kuoppainen, jääkaapin virkaa toimitti käytävän parveke ja sähkökatko saattoi viedä vedestä lämmön ja kylppäristä valon kesken suihkun - toisin sanottuna tunnelma oli erinomaisen autenttinen.
Opiskelija-asuntola No1
Kotikäytävä
Jääkaappi
Kesäkoulun päivät koostuivat aamun luennoista ja iltapäivien workshopeista, työsarka huipentui perjantain seminaariin Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuksen keskuksessa. Luentojen aiheina oli kaikkea kohdealueen sotilaallisesta ja ekologisesta turvallisuudesta talousnäkymiin ja vähemmistökansoista geopolitiikkaan. Viikon mittainen rykäisy antoi monipuolisen ja kattavan kuvan arktisen alueen tilanteesta ja perspektiiveistä - alueen periferialuonteesta huolimatta sen luonnonresurssit kiinnostavat keskuksia niin Barentsinmeren ympärillä, kuin kauempanakin. Samaan aikaan alueen alkuperäiskansat kotiseutuineen ja elinkeinoineen uhkaavat jäädä kilpajuoksijoiden jalkoihin. Haasteena onkin konfliktien ehkäiseminen eri osapuolten välillä ja alueen ekotasapainon säilyttäminen raaka-ainetuotannosta ja ilmastonmuutoksesta huolimatta.
Lauantai oli varattu ekskursiolle, jonka saimme tehdä kesäisessä säässä Kižin saarelle. Saarella on vanhoja karjalaisia hirsirakennuksia, idea on vähän sama kuin Helsingin Seurasaaressa.
Taka-alalla Petroskoin valtiollisen yliopiston päärakennus
Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuksen keskus -
seinässä yhä neuvostoaikainen kohokuvio ja nimi
Perjantain seminaari aluillaan
Kižin saaren maisemia
Ehdottomasti kaunein paikka Petroskoissa oli pitkä rantabulevardi Äänisen rannalla. Kaupungin pääkatu Prospekt Lenina laskeutuu rantaan aina juna-asemalta asti ja rannalta aukeaa maisema kuin missäpäin tahansa mökki-Suomea. Vastaranta ei tosin ole vastaranta - kaupunki on vain yhden lahden reunalla koko 9720 neliökilometrin järvestä. Vertailun vuoksi on kuitenkin lisättävä, että Laatokka on tuplasti isompi.
Karjalan kieli ei Petroskoin katukuvassa liiemmin näkynyt, sen sijaan suomea oli muutamassa paikassa. Lähes jokaisen apteekin julkisivua koristi Аптека - Apteekki -valokyltti ja erään koulurakennuksen seinään oli ripustettu valtava banderolli, jossa luki Tervetuloa kouluun! Petroskoissa on myös Suomen historian kannalta mielenkiintoinen patsas - Äänisen aaltoja ihailee vanha tuttumme Otto-Ville Kuusinen.
Toveri K
Petroskoissa konkretisoitui myös eräs historiallinen fakta, jota ei esimerkiksi Viipurissa tai Käkisalmessa tule ajatelleeksi. Rantabulevardi on kunnostettu kaupungin vapauttamisen 50-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1994. Tämän kaupungin kohdalla miehittäjänä eivät kuitenkaan olleet saksalaisjoukot, vaan Suomen armeija.
Panoraama rantamaisemista
"Rantakatu on avattu Petroskoin vapauttamisen 50-vuotispäivän kunniaksi
Suuressa isänmaallisessa sodassa. Kesäkuu 1994"
Kesäkoulu oli hyvin järjestetty ja ilmapiiri porukassa loistava. Tämänkaltaiset poikkitieteelliset intensiivijaksot ovat paitsi opettavaisia ja virkistäviä, myös erinomainen tilaisuus verkostoitua ja tutustua uusiin ihmisiin. Petroskoista oli mukava palata Pietariin filologian pariin viimeisille luennoille ennen tenttejä - tosin eräiden luennoitsijoiden julkaisema valdai-raportti Venäjän strategioista arktisella alueella kiinnostaisi nyt hiukan enemmän. Täytyy malttaa vielä hetki.
